Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. syyskuuta 2021

Syksyisiä maalauksia

Elokuun puolella maalasin ikkunasta näkyvän peltomaiseman innoittamana maanläheisillä sävyillä. Tuo peltomaisema on kerrassaan upea, kun jokaisena vuodenaikana siinä on oma loistonsa. 


Teokset on maalattu alkoholimusteilla ja niissä on käytetty samoja sävyjä ja toisessa on vielä ripaus pinkkiä joukossa. Pidän erityisesti siitä, että alkoholimusteet sekoittuvat kauniisti maalattaessa ja muodostavat näin lukuisia uusia, hienoja sävyjä. 


Ensimmäinen maalaus: alkoholimusteet canvas-pohjalle, 22 x 27 cm
Toinen maalaus: alkoholimusteet yupo-paperille, 21 x 29 cm 

Aurinkoisia syyspäiviä toivotellen,

Leena

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Korunan 5-vuotissynttärit ja KORUARVONTA

Koruna-blogini täytti hiljattain jo viisi vuotta! Niistä ajoista on tultu paljon eteenpäin monella tapaa, ja nyt viime aikoina kuvioihin on tullut korujen lisäksi taas muitakin taide- ja käsityömuotoja.  

Blogini rinnalle olen perustanut somekanavat, facebook- ja instagram-tilit. Ne toki ovat nykyisin tärkeämmät kanavat näkyvyyden kannalta kuin itse blogi on, mutta haluan edelleen blogiini tuottaa pidemmät ja hitaammat tekstit nopeasti vaihtuvien somesisältöjen rinnalle. Vaikka postaustahti vaihtelee aina tilanteen mukaan, niin blogi on minulle kuitenkin erittäin tärkeä työportfolio ja päiväkirja. Ja edelleen tavoitteeni on uuden oppiminen ja uniikkien, viimeisteltyjen töiden tekeminen.

Nyt kuitenkin viisivuotissynttäreiden ja lähestyvän joulun kunniaksi on aika käynnistää ARVONTA! Arvonnassa on mukana kolme eriväristä riipuskorua. Mikä näistä Maalaus-koruista on eniten mieleesi tai minkä niistä haluaisit kenties antaa lahjaksi? Jokainen riipus on pieni käsinmaalattu, uniikki taideteos. Riipuksella on kokoa 3,3 cm ja se on 80 cm pituisessa ketjussa. Metalliosat ovat nikkelitöntä korumetallia. Arvonta on käynnissä Korunan Instagramissa ja Facebookissa.  


Arvontaan voit osallistua Instagramissa ja Facebookissa. Käy osallistumassa molemmissa, niin saat tuplattua voittomahdollisuutesi! Arvonta suoritetaan sunnuntaina 29.11.2020, joten osallistua voit lauantaihin 28.11. klo 23.59 saakka. Facebook tai Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Arvontaan voit osallistua näin:

Facebook: Käy tykkäämässä Korunan Facebook-sivusta @korunakoru, tykkää arvonta-julkaisusta ja kommentoi sen alle suosikkisi arvonnassa mukana olevista riipuskoruista..

Instagram: Ota Korunan Instagram-tili @korunakoru seurantaan, tykkää arvonta-julkaisusta ja kommentoi sen alle suosikkisi arvonnassa mukana olevista riipuskoruista.

Voittaja saa valita näistä vaihtoehdoista itselleen mieluisimman riipuskorun. Voittajalle ilmoitetaan yksityisviestillä.

Onnea arvontaan! <3

-Leena


sunnuntai 26. heinäkuuta 2020

Mustemaalauksia eri tunnelmin ja tekniikoin

Niin se vain aika taas hujahti käsittämättömän nopeasti ja käsillä on kesäloman viimeinen päivä!

Kesään on mahtunut monenlaista; tytön pahasti murtunut käsi, pikkureissuja Suomessa, autotalli-varaston rakentamista, terassin tekoa ja hetkiä myös omien harrastusten parissa. Korujumi on ollut päällä jo jonkin aikaa, en oikein saa aloitettua mitään ihmeellistä, mutta vähitellen huomaan, että ajatuksissa on enemmän myös korujuttuja. Toisaalta nyt olen päässyt jo vähän enemmän sisälle alkoholimustemaalauksen saloihin ja harjoitellut myös modernia kalligrafiaa. Uusia ihania, virkistäviä juttuja!

Etsin parhaillaan omaa tyyliäni alkoholimustemaalauksen parissa. Alkoholimuste on haastava hallittava, eikä töitä voi koskaan suunnitella täysin ja niissä on aina yllätyksellisyyttä mukana. Ja tästä pidänkin ihan erityisesti. Näissä maalauksissa olen kaikissa kokeillut jotakin hiukan erilaista. Kaikissa on jotain hyvää ja voisi olla jotain korjattavaakin. Alkoholimustemaalausten työstäminen ja "korjailu" on haastavaa, koska maalaukset on todella helppo pilata kokonaan. Musteet käyttäytyvät niin erilailla kuin vaikkapa maalattavat akryylivärit. Joten nämä ovat valmiita töitä kaikessa epätäydellisyydessäänkin.

Tämä maalaus on tasapainoa tummuuden ja keveyden kanssa. Värikerrokset ovat kuultavia, mutta niissä on syvyyttä. Maalauksen koko on 30 x 21 cm.

Deep Leaf


Toinen työ on raikkaan keltasävyinen ja tuo mieleen loppukesän viljapellot. Maalaustekniikka eroaa edellisestä ja väripinnat ovat yhtenäisiä, eikä niissä ole samanlaista kerroksellisuutta. Myös tämän maalauksen koko on 30 x 21 cm.

Grain


Tässä pienessä työssä on voimakkaampia, intensiivisempiä värejä ja vähän enemmän kultaa. Luonnonvalossa kulta hohtaa ihanasti valonsäteiden osuessa siihen eri kulmista. Harmi, että sitä on oikeastaan mahdotonta saada kuvissa näkymään. Maalaus on kooltaan 12 x 12 cm.

Purple


Syksy siis lähestyy vääjäämättä, mutta minulle se tarkoittaa aina jonkin uuden alkua. Työn alla on ainakin uusia, taas hiukan eri tekniikalla tehtäviä maalauksia, joten pysyhän kuulolla! Ja olihan meillä kuitenkin aika ihana loma, jota voi hyvillä mielin muistella. <3



-Leena

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Auringonkultaa

Tämä alkukesä ja juhannus on ollut pitkän ja erikoisen kevään jälkeen ihanan lämmin ja valoisa, toivoa tuova. Nyt jos koskaan tarvitaan elämään kepeyttä ja iloa! <3

Keskikesän lasikapussiriipus on raikkaan aurinkoinen ja siinä on ripaus kultaa. Riipuksen halkaisija on 3,3 cm. Ketju ja riipuspohja ovat nikkelitöntä korumetallia.

lasikapussikoru, lasikapussiriipus, alkoholimustemaalaus

lasikapussikoru, lasikapussiriipus, alkoholimustemaalaus

Kepeyttä ja herkkyyttä on myös keskikesän mustemaalauksessa. Siinäkin on ripaus kultaa, joka ihanasti läikehtii maalauksessa valon osuessa siihen sopivasti. 

alkoholimustemaalaus, alkoholimuste

alkoholimustemaalaus, alkoholimuste

Ihanaa vuoden valoisimman päivän iltaa! <3

-Leena