Millaisista korukirjoista sitten pidän, ja mitä
kirjahyllystäni löytyy? Ensimmäiseksi esittelyyn pääsee kaksi muistaakseni
ensimmäistä helmikorukirjaa, jotka olen itselleni hankkinut, Koruntekijän
käsikirja (Renata Graham) ja Kaikki helmitöistä (Jean Power). Nämä kirjat
ovatkin hyviä juuri koruharrastusta aloitteleville, mutta edelleenkin välillä
palaan näiden kirjojen pariin. Hyviksi puoliksi näissä kirjoissa koen helmikorujen
tekemiseen liittyvien perusasioiden ja perustekniikoiden selkeän käsittelyn
valmiiden mallien jäädessä vähemmälle. Ohjekuvat ovat kirjoissa mielestäni selkeät, mikä on oleellisen tärkeää. Visuaalisesti kirjat voisivat toki olla houkuttelevampia, mutta se on kuitenkin näissä sivuseikka.
Kaikki helmitöistä (Otava 2011) on
hyvä perusteos, jossa perustekniikat, kuten lenkkien tekeminen, vaijerien päät,
solmut jne. esitellään hyvin ja se olikin itselläni perimmäinen syy kirjan
hankkimiseen. Tässäkin kirjassa on osionsa eri materiaaleille, työvälineille ja
suunnittelulle. Lähes puolet kirjasta on varattu siemenhelmitöille, joka on kyllä
ihan oma maailmansa. Itsekin olen niitä jonkin verran tehnyt, mutta ne eivät
ainakaan tällä hetkellä ole oma juttuni koruilussa.
Nämä ovat siis olleet itselleni hyvät perusteokset
helmikorujen tekemiseen. Esittelen lisää korukirjojani myöhemmin, myös hopeatöihin liittyviä teoksia. Jäähän kuulolle! J
-Leena
Nuo kirjat ovat aina ihanan inspiroitua. Silloin kun tein paljon koruja, oli erilaisia helmi- ja korukirjoja hankittava paljon erilaisia. Ihania :) Kivaa viikonloppua!
VastaaPoistaEikö vain! On ihanaa selata inspiroivia kirjoja; niistä saa parhaimmillaan ihan uusia lähestymistapoja omaan tekemiseen! Mukavaa sunnuntaita! :)
Poista