sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Chippendale taipuu

Tämä kevät on ollut melkoisen kiireistä aikaa, ja postauksiakin on tullut tehtyä aiempaa harvemmin. Meidän kummallakin lapsella on syntymäpäivät keväällä. Nyt viikonloppuna juhlittiin pienen neidin 3-vuotissynttäreitä. Viime viikkoina onkin siis siivottu, tehty pihahommia ja leivottu. Tyttö toivoi synttäreille perhoskakkua ja kaiken pitää tällä hetkellä olla vaaleanpunaista. Joten synttäreistä tuli hyvin vaaleanpunaiset. Samalla juhlittiin meillä myös äitienpäivää. :)





On se kyllä ihanaa, kun saa kevätsiivousta tehtyä ja kukkiakin laitettua! Koruille onkin jäänyt sitten vähemmän aikaa, mutta jotain sentään on tullut valmiiksi. Tällä kertaa Chippendale-lusikoiden varret saivat uuden muodon rannekoruna ja kaksina korvakoruina. Rannekoru syntyi kahdesta lusikanvarresta, samoin korvakoruihin on käytetty kaksi vartta. Chippendale-lusikat ovatkin aika tiukkaa tavaraa väännettäväksi, ja vaativat kyllä hehkutuksen, jotta työstäminen onnistuu. Mutta taipuihan se! Korut ovat selkeälinjaisia ja niissä on kevyttä koristeisuutta. Korujen osat ovat hopeaa.

rannekoru, lusikkakoru, uusiokoru, chippendale

hopeiset korvakorut, hopeakorvakorut, lusikkakorut, uusiokorut, chippendale

hopeiset korvakorut, hopeakorvakorut, lusikkakorut, uusiokorut, chippendale

Aurinkoista äitienpäivän iltaa kaikille äideille! <3


1 kommentti:

  1. Onpa kauniita kuvia ihanista koruista! Onnittelut vielä vaaleanpunaista rakastavalle prinsessalle!

    VastaaPoista