torstai 28. kesäkuuta 2018

Kesäinen mekko ja rusettipanta tytölle

Kun muutimme väliaikaiseen asuntoomme, ajattelin, että en juuri ompele sinä aikana. Pakkasin siis varastoon suurimman osan kankaistani ja saumurini, joita ei sieltä tämän vuoden aikana ole mahdollista saada. Ompelukoneen kuitenkin pidin, koska aina voi tulla jotakin korjattavaa. Kuitenkin kun ihan kotimme vieressä sattuu olemaan pieni kangaskauppa, tulin hankkineeksi melkein vahingossa hiukan kankaita... Löysin lapsille kivoja kuviollisia ja niihin yhdistettäviä yksivärisiä trikookankaita. Osan ompelin jo aikaisemmin keväällä vaatteiksi. Nyt ompelin vielä tästä ihanan iloisesta kukkakankaasta tytölle kesämekon ja rusettipannan.


Mekon kaavan muokkasin lapsen paidan kaavasta ja kaavoitin siihen myös taskut. Tehostevärinä on punainen, jota käytin taskuissa sekä pääntien ja helman kaitaleissa.



Panta on helppo ommella mittojen mukaan ja rusettikappalekin on kiinnitetty vain solmimalla pantaan. Kuvaan pääsi myös yksi virkattu mansikka; näitä on tulossa lisääkin, kenties koko kulhollinen, ja virkkausohjekin on työn alla. :)

solmupanta, kangaspanta

Ompelin nämä siis kokonaan ompelukoneella. Hyvin onnistuu silläkin, vaikka saumurilla saumoista tulee niin erityisen siistit. Käytin saumoissa ompelukoneen jousto-ommelta, mikä on hyvä joustavia kankaita ommeltaessa. Minulla on käytössäni Berinan activa 220 ompelukone. Kone on monipuolinen, mutta siinä ei ole "turhia" koristeompeleita, niitä kun minulla ei tule käytettyä. Hankin koneen itselleni valmistuessani käsityönopettajaksi, joten sillä alkaa olla ikää pian kymmenen vuotta. Mutta toimii kuin unelma!

Tässä vielä muutama perusvinkki joustavan kankaan ompeluun ompelukoneella:
  • Pallopääneula on hyvä trikoota ommeltaessa. Se on kärjestään pyöristetty, eikä tee kankaaseen reikiä.
  • Suora ommel ei kestä käytössä vaan katkeilee kankaan joustaessa. Kannattaa siis käyttää ompelukoneen jousto-ommelta. Jos koneessa ei ole jousto-ommelta, käytä siksak -ommelta, joka joustaa vähän.
  • Päärmeiden ompeluun kannattaa käyttää kaksoisneulaa. Oikealla puolella kulkee kaksi ommelta vierekkäin ja nurjalla niiden välissä siksak -ommel, joka samalla huolittelee reunan. Ompeleesta tulee siisti ja viimeistellyn näköinen.

Ihania kesäpäiviä toivotellen,

Leena

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Mesimarja-avainkaulanauha

Puuhelmistä tehty avainkaulanauha on kaunis ja korumainen. Ja tämä malli on helppo myös toteuttaa. 



Näitä Mesimarja-avainkaulanauhoja tehtiin kolme kutakuinkin samanlaista kappaletta. Ne menivät kiitokseksi pojan päiväkotiryhmän kasvattajille pojan vaihtaessa nyt ryhmää. Teimme pojan kanssa yhdessä avainkaulanauhoihin Fimo-massasta punaiset sydämet, johon painettiin kirjainleimoilla sana "kiitos". Sydämistä tuli aika ihania, kun niissä näkyy pojan käden jälki - äidin ohjauksella tietenkin. Poika sai myös harjoitella helmien pujottamista, siinä kyllä keskittymiskyky ei vielä riittänyt kovin pitkään kerrallaan. 

Käytin tässä avainkaulanauhassa 0,7 mm vahattua puuvillanyöriä sekä 6 ja 8 mm puuhelmiä. Valitsin nauhaan punaisia ja tumman lilan värisiä Preciosan puuhelmiä. Kevyet puuhelmet toimivat hyvin tällaisessa mallissa, jossa helmiä on paljon. Avainkaulanauhassa on turvalukko, joka napsahtaa auki voimakkaasta nykäisystä. Lukkoa ei siis ole tarkoitettu jatkuvasti avattavaksi ja suljettavaksi, vaan nauha pujotetaan kaulaan pään yli.


Nämä ovatkin samalla ensimmäiset tekemäni avainkaulanauhat! :) Mutta melkeinpä voin luvata, että eivät viimeiset - itsellekin tarvitsisin muutaman erilaisen. Tein tästä saman tien myös työohjeen, joten olkaapa hyvät! Alkuperäistä mallin laatijaa en tiedä; näistä on paljon erilaisia ohjeita ja variaatioita olemassa. Kevyemmän version tästä saa helposti kahdella nyörillä.

Materiaalit yhteen kaulanauhaan:

0,7 mm vahattua puuvillanyöriä n. 5 m
6 mm ja 8 mm puuhelmiä (tähän koruun meni yhteensä 54 helmeä)
Karabiinilukko
Turvalukko
24 mm avainrengas
(Fimo-massaa)

Työohje

1. Leikkaa avainnauhaa varten nyöristä kolme noin 1,6 m pituista pätkää. Tällä mallilla tästä saa lähes 100 cm pituisen avainnauhan. Pujota nyörit keskikohdasta karabiinilukkoon.



2. Pujota jokaiseen kolmeen nyöriin yksi helmi suunnitelmasi mukaan. Tähän laitoin ensimmäiseen helmiryppääseen kaksi 6 mm helmeä ja yhden 8 mm helmen. Tee solmu helmiryppään jälkeen ja kiristä.



3. Jatka helmiryppäden solmimista kummallekin sivulle. Tähän nauhaan tein yhdeksän helmirypästä kummallekin sivulle. Letitä nyörit loppuun saakka.



4. Pujota turvaukko nyörien päihin. Tee solmu kumpaakin nyörin päähän niin, että nauhasta tulee sopivan mittainen. Solmu jää piiloon lukon sisään. Napsauta lukko kiinni ja avainkaulanauha on valmis.



-Leena